

Majoitu Tahkon keskustassa parhaalla paikalla


Talvikauden avajaiset korkkaavat laskettelukauden, kun uusi tuolihissi aloittaa toimintansa ja ensimmäinen rinne avataan säilölumen ansiosta.
Luvassa on viikonloppu täynnä talven ensimmäisiä laskuja, hyvää tunnelmaa ja yhdessäoloa. Tahkolle kokoontuvat niin laskettelijat, perheet, kaveriporukat kuin juhlakansakin nauttimaan livemusiikista, after skistä, herkullisesta ruoasta ja monipuolisesta ohjelmasta.
Uutuutena Tahkon keskustaan nousee tunnelmallinen joulutori, ja koko perheen maksuton päivätapahtuma tarjoaa tekemistä kaikenikäisille. Oli suunnitelmissasi sitten vauhdikas rinnepäivä, rento viikonloppu ystävien kanssa tai talven tunnelmaan virittäytyminen perheen kesken, Tahkon talvikauden avajaisista alkaa talvi parhaalla mahdollisella tavalla.
Majoitu huippusijainnilla Tahko Apartments huoneistoissa aivan tapahtuma-alueen äärellä. 👉 Katso vapaat majoitukset.
Tänä vuonna talven odotus palkitaan tavallista aikaisemmin, kun Tahkon laskettelukausi käynnistyy jo perjantaina 13.11.2026. Avajaisviikonlopusta tekee erityisen uuden Tahko Mountain Express -tuolihissin käyttöönotto, joka avaa samalla kokonaan uuden aikakauden Tahkon rinteissä.
Luvassa on vauhdikasta tunnelmaa niin aktiivisille laskijoille kuin tapahtumasta nauttiville katsojillekin. Ja mikä parasta, avajaisviikonloppuna rinteisiin pääsee erikoishinnoin.
📍 Perjantai 13.11. klo 12.00-19.00
📍 Lauantai 14.11. klo 9.30-19.00
📍Sunnuntai 15.11. klo 9.30-17.00
Tarjoamme uuden tuolihissin kunniaksi majoittujille yhden hissikortin koko majoituksen ajalle kaupan päälle majoittuessasi Villa Ozeroon tai Villa Valkamaan! Tarjous on voimassa koko talvikauden 2026-2027. 👉 Katso tarjous täältä!
Talvikauden avajaisviikonloppuna Tahkon keskustaan saapuu tunnelmallinen joulutori, jossa pääsee herkuttelemaan, shoppailemaan ja nauttimaan ohjelmasta koko perheen voimin.
Torilta löydät herkkuja, ostettavaa, hauskaa ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle. Viikonlopun aikana luvassa on meet & greet -kohtaamisia, kilpailuja, haastatteluja sekä erilaisia toiminnallisia pisteitä. Lauantaina tunnelma kohoaa entisestään maksuttomassa koko perheen päivätapahtumassa, jossa mukana viihdyttämässä ovat muun muassa Komiat, Joulupukki, Eero & HP sekä lasten suosikki Pude-mammutti.
📍 Pe 13.11. klo 16–19
📍 La 14.11. klo 10–14
Suosikkimajoituksemme perheille on ollut Apartments Anna huoneistot kävelymatkan päässä tapahtumasta. 👉 Tutustu täältä lisää.
Tahkon talvikauden avajaiset eivät ole vain laskettelun startti, vaan myös viikonloppu täynnä elämyksiä, musiikkia ja huipputunnelmaa. Päivän rinteiden jälkeen meno jatkuu after ski -juhlissa ja iltaohjelmassa, jossa lavalle nousevat kotimaiset suosikkiartistit.
🎤 Livenä mm. Komiat, Benjamin ja Eini
🎭 Tahkon Talviteatterin ensi-ilta: Ruudun takaa. Katso tarkemmat esitysajat.
🍻 After ski -kausi käyntiin Tahkon rinneravintoloissa Panorama Barissa ja Pehkussa.
Kokoa porukka kasaan ja suuntaa Tahkolle avaamaan talvikausi tavalla, joka muistetaan pitkälle kevääseen!
Varaa huippusijainnilla viihtyisä Tahko Apartments huoneisto tapahtuman välittömästä läheisyydestä, Tahkon parhaalta paikalta. Olitpa matkalla perheen, ystävien tai työporukan kanssa, huoneistomme tarjoavat viihtyisän tavan nauttia Tahkon ympärivuotisista elämyksistä.
Majoitusvaihtoehdoistamme löydät eri kokoisia huoneistoja moneen tarpeeseen huippusijainnilla. Huoneistoissamme majoittuu 2-12 henkilöä. Yrityksille ja ryhmille tarjoamme majoitusratkaisuja jopa 220 henkilölle tiimipäiviin, tyhypäiviin ja muihin kokouksiin. Olemme paikallinen toimija ja tunnemme alueen ja sen mahdollisuudet. Kysy lisää!
Avajaisten kunniaksi etuhinta suorille varauksille -10 %, koodilla: tahkome. Varaa verkkosivuiltamme, sähköpostilla tai puhelimitse.

Miksi valita meidät majoittumiseen?
Erinomainen sijainti
Modernit huoneistot ja korkea mukavuustaso
Asiakaslähtöinen ja luotettava palvelu
Ympärivuotinen kohde — elämyksiä jokaiselle
Lämpimästi tervetuloa!
Huoneistomajoitusta Tahkolla huippusijainnilla. Henkilökohtaista palvelua, välitöntä tunnelmaa ja onnistuneita lomia!